maanantai 14. heinäkuuta 2014

Paljon välivalmisteluita

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoilleni! Viikonloppu on takanapäin, ja ainakin itselläni paluu työpaikan penkille. Viikonloppua olin osaksi viettämässä mökillä. Jotta joskus saisin tilauslaukkuja eteenpäin tein klipsujen ennakkovalmisteluja...


Toisin sanoen siis ensin sekalaisien klipsujen jakamista samoihin kasoihin muiden samanlaisien kanssa. Klipsuja kun on kymmeniä erilaisia - kaksi päämallia tosin toistuvat useimmiten. Tämän jälkeen klipsuista irrotetaan se pieni väkänen, jolla klipsu on kiinni tölkissä (mikäli siis sellainen on edelleen kiinni) ja suoristetaan klipsu. Tietysti myös muut terävät kohdat poistetaan tai tasoitetaan. Itse käytän kuvassakin näkyviä tasapääpihtejä tähän tarkoitukseen. Usein myös tarkistan klipsun kunnon tässä vaiheessa. Likainen tai tahmea klipsu ei haittaa, mutta mikäli se on rikki, ruostunut tai muuten liian huonokuntoinen heitän sen tässä vaiheessa pois. Kun klipsut on käsitelty tähän pisteeseen, pesen ne pikaisesti pesuaineella siivilässä ja tämän jälkeen kuivaan pyyhkeellä. Olen kuullut, että jotkut ovat jopa keittäneet klipsuja jonkinlaisessa sekoksessa estääkseen niiden ruostumista jatkossa, mutta itse en ole sellaista kokeillut. Klipsujen kuivuttua on helppoa lähteä virkkaamaan niitä eteenpäin... Uusimmasta laukusta sain virkkausosion viikonloppuna valmiiksi, mutta muutoin työ on vielä kesken.

Tänään olisi tarkoitus mennä katsomaan eräänlaista korttitelinettä 3D-korteilleni. Esittelen sen huomenna mikäli se sopii käyttööni :)

Iloista viikonalkua!

Marian

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti